Retimnon, Kreeta – Kreikka
|
|
Kreikan suurimman saaren, Kreetan pohjoisrannikolla Hanian ja Iraklionin puolessa välissä sijaitsee saaren kolmanneksi suurin kaupunki Retimnon (Rethymnon). Noin 32000 asukkaan kaupunki on sillä tavoin aito kreetalainen kaupunki, ettei se elä pelkästään turismille. Jos jokin muu paikka Kreetalla voi tuntua “turistirysältä”, Retimnon ei sitä ole. Kaupungin sanotaan olevan Kreetan monipuolisin harrastusmahdollisuuksiltaan ja vierailupaikoiltaan. Erinomainen sijainti melko keskeisellä paikalla Kreetaa mahdollistaa tutustumisen moniin Kreetan kiehtoviin paikkoihin lyhyenkin loman aikana. Jos ei kuitenkaan halua pidemmälle lähteä, löytyy kaupungista ja aivan sen lähialueiltakin paljon nähtävää ja koettavaa.
Tunnelmallinen Retimnonin Vanhakaupunki on rakennettu venetsialaisten toimesta keskiajalla. Kiehtova Vanhakaupunki koostuu kapeista kujista, vanhoista rakennuksista, tavernoista ja kojuista. Kojuissa saatetaan myydä aitoja käsitöitä, joita voi ostaa edullisesti vaikka matkamuistoksi. Vanhaankaupunkiin tutustumiseen kannattaa varata aikaa, sillä se on yksi Retimnonin mielenkiintoisimmista alueista. Vanhankaupungin pohjoispuolella lähellä rantaa kohoaa venetsialainen Fortezzan linnoitus, joka kuuluu Kreikan suurimpiin linnoituksiin. Linnoitus on näkyvin osa kaupunkia ja korkealta linnoituksesta avautuu hienot näkymät kaupunkiin ja lähialueille. Vanhankaupungin ja lähialueen nähtävyyksiä ovat turkkilaisten rakentama minareetti, Rimondin suihkulähde, kirkkorakennukset ja tietenkin edellä mainittu Fortezzan linnoitus, jonka yhteydessä on myös arkeologinen museo.
Lähellä Vanhaakaupunkia, sen itä-, länsi- ja pohjoispuolella on merenranta, jossa on lukuisia hyviä äyriäis- ja kalaravintoloita ja baareja, joissa soitetaan musiikkia ja vietetään iltaa myöhään iltaan saakka. Rantabulevardi kulkee pitkää rantaa pitkin ja sen vierellä on lukuisten ravintoloiden lisäksi myös paljon hotelleja.
Retimnonin silmän kantamattomiin jatkuva pehmeähiekkainen uimaranta alkaa Vanhankaupungin viereltä ja jatkuu pitkälle itään Kreetan pohjoisrantaa pitkin. Hiekkaranta on Kreetan pisin, ja useissa paikoissa rantakaistaleita on aurinkotuoleja varjoineen, jotka voi varata omaan käyttöönsä esimerkiksi auringonottoa varten. Koska rantaviivaa riittää, voi Retimnonissa harrastaa monenlaista vesiurheilua kuten esimerkiksi sukellusta, vesihiihtoa, vesiskootterilla ajelua ja veneilyä.
Lähellä Retimonin kaupunkia nousevat vuoret, joilla kasvatetaan oliivipuita. Valtavat vuorten rinteillä kasvavat oliivipuulehdot ovat vaikuttavan näköisiä. Oliivipuita ja appelsiineja kasvatetaan toki myös laajoilla alueilla muissakin paikoissa Kreetalla. Retimnonista kaakkoon sijaitsevat myös kuuluisa Arkadin luostari, kaunis ja suuri Amarin laakso sekä Myllyrotko, jossa on jätetty autioituimaan kymmeniä vanhoja myllyjä ja taloja laakson rinteille.

Retimnonin rantaa
Photo Credits: Bryce Edwards
Distribution license for the photo